Suomi liikkeelle-ohjelman kehittämisavustus: Harrastamisen Suomen mallin liikuntaharrastuksesta polku seuratoimintaan
Harrastamisen Suomen mallissa kunta yhteistyössä monien paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten harrastusten järjestäjien kanssa suunnittelee ja järjestää harrastustoimintaa koulupäivän yhteydessä. Kulttuurin, liikunnan, tieteen ja muiden alojen harrastukset voivat tapahtua kouluissa tai muissa paikoissa harrastuksen sisällöstä riippumatta.
Haku alkaa 28.1.2025 ja päättyy 4.3.2025 klo 16.15
Avustuksen avulla toimeenpannaan hallitusohjelman mukaista liikunnallisen elämäntavan ja toimintakyvyn poikkihallinnollista Suomi liikkeelle-ohjelmaa, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä.
Avustuksella tuetaan hankkeita, joissa kehitetään lapsen tai nuoren liikuntaharrastamisen polkua eteenpäin koulupäivän yhteydessä tapahtuvasta harrastamisesta (Harrastamisen Suomen malli HSM). Kohderyhmänä on perusopetuksen vuosiluokkien 1–9 oppilaat.
Kehittämisavustuksiin on käytettävissä 2,6 miljoonaa euroa. Määräraha on osa Suomi liikkeelle-ohjelman rahoitusta.
Avustus on kertaluonteinen.
Lisätietoa: Opetus- ja kulttuuriministeriö